Perheet ja lapset

Keilailu on mitä mainion tapa viettää aikaa koko perheen kesken. Talin ja Ruusulan keilahalleissa me pyrimme aina ottamaan huomioon myös perheiden tarpeet; hyvät ja laadukkaat välineet myös perheiden pienimmille. Keilaus onnistu esimerkiksi ränniesteiden avulla. Me olemme myös laatineet tuotteita perheille ja lapsiryhmille, sekä järjestämme vuosittain muutamia perheille suunnattuja tapahtumia.

Talin keilahallissa on järjestetty jo 10-vuotta suosittu Halloween-naamiaisjuhla. Talin keilahallin Halloween on ollut erityisesti lapsiperheiden suosiossa.

     

perhe

 

Pallo ja kengät

 

Talin keilahalli

Lapsiperheet ovat tervetulleita Talin keilahalliin myös perjantai-iltaisin. Tunnelma ei ole niin ravintolamainen kuin useimmissa keilahalleissa. Nyt hohtokeilauksesta on mahdollista nauttia lauantain lisäksi myös perjantai-iltaisin. Erinomaisia aikoja perheille, ovat lauantai-iltapäivät klo 18 asti ja sunnuntait.

Perhepakettimme hinta on edullinen 69 € (1-2 aikuista ja 1-6 lasta). Paketti sisältää kaksi rataa tunniksi, keilakengät kaikille. Tällä paketilla saatte keilata rauhassa omalla rataparillanne, vaikka aikuiset toisella ja lapset toisella radalla. Voitte ottaa myös naapurin lapset mukaan. Lisätarjous mehukannu 1,5 l ja popparikori yht 10 € (sopiva noin 5 hlölle).

 

Ruusulan keilahalli

Ruusulan keilahallissa on arkisin hyvin tilaa myös perheille. Viikonloppu illat ovat ehkä enemmänkin aikuisempaan illanviettoon, mutta arkisin ja viikonloppu päivisin Ruusulan keilahallissa viihtyvät mainiosti myös lapsiperheet. Ruusulassa pääsee hohtokeilaamaan aina, sillä melkein puolet hallista on aina hohtovalossa. 

Molemmissa keilahalleissamme on paljon keilailuvälineitä myös perheiden pienemmille, sekä ratoja, joissa on ränniesteet (eli bumpperit).

Tutustu perhepakettiimme, joka on voimassa sunnuntaisin koko aukioloajan!

     

Oletko järjestämässä lasten syntymäpäiviä?

Talin tai Ruusulan keilahallissaon helppo järjestää mieleenpainuvat synttärit perheen pienimmille tai vaikka vähän suuremmillekin, ilman jälkien siivousta kotona.

 

Näin teet varauksen

Lähetä meille sähköpostilla varaustiedustelu, niin vastaamme sinulle tarjouksen kera tai soita meille ja kysyä lisää. Keilaratoja kannattaa varata yksi rata n. 3-5 henkilölle ja keilaus ajaksi 1 -1,5 h. Tarjoiluvaihtoehtomme sisältävät sitten kaiken muun. Kabinetin ja keilaohjauksen voi myös helposti liittää varaukseen. Kun varaat ohjaajan, voit itse keskittyä vaikka valokuvien ottamiseen. Ohjaaja on radoilla lasten kanssa, auttaen ja neuvoen, jotta keilauksesta jää heille mukava muisto. Tutustu tarjoilupaketteihimme. 

Varaus olisi hyvä tehdä vähintään viikkoa ennen ja tarkka henkilömäärä tulee tietää 3 arkipäivää ennen varausta. Kannattaa pyytää osallistujat paikanpäälle n. 15 minuuttia ennen keilauksen alkamista. 

Varaa synttärit Taliin tästä tai vaihtoehtoisesti Ruusulaan tästä.. Ruusulassa lasten syntymäpäiviä vietetään sunnuntai - torstai välillä.

Lataa synttärikutsu. 

  synttaritytto