Siirry suoraan sisältöön

TALIVE Perjantai 14.2.- Puolikuu Duo

Kun keväällä 2019 Puolikuun johtohahmo Kari Pesonen meni ajasta ikuisuuteen, ”Tähdenlennon taa” – yksi luku suomalaista pop-musiikin historiaa päättyi traagisesti.

Nyt monen vuoden hiljaisuuden jälkeen Puolikuu palaa keikkalavoille bändin alkuperäisen laulaja – säveltäjä Kai Jämsän, sekä kymmenen vuotta Puolikuussa Karin kanssa musisoineen – Clifters yhtyeen toisen perustajan, Luri Luokkalan voimin.

Tule viettämään ystävänpäivää sekä tanssimaan ja kuulemaan kaikki Puolikuun suurimmat hitit suoraan 90-luvulta, miksattuna sopivien covereiden kanssa!
”Kädet vapisee, ei edes tupakkaa mieleni tee” – tule mukaan, tänä iltana kreisibailataan, ”Ota minut nyt, ota vaikka väkisin…” – tannertöminä on taattu, luvassa parhaat bileet sitten Kekkosen kuoleman, ”Viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin…” – mutta ei keikan viimeiset minuutit, takaan sen, jäät kaipaamaan lisää!

Ja tähän se loppuu jälleenkin: ”Hyvät naiset ja herrat, vaikka kello ei ole vielä paljon mitään, minun on sanottava teille, että – Tänä yönä on saatava jotakin aikaan….”

Showtime 20:00
Helsinki, Talin keilahalli 14.02.2025

Liput ovelta tapahtumailtana, tai ennakkoon Ticketmasterista:
https://www.ticketmaster.fi/event/840970500

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet auttavat meitä myös kehittämään verkkosivujamme ja käyttäjäkokemusta.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä, jotta voimme muun muassa tallentaa evästesuostumuksesi.

Kävijäseuranta ja markkinointi

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Evästeiden hyväksyminen auttaa meitä parantamaan sivustoa ja käyttäjäystävällisyyttä.