Yhdeksäs erä oli suunnattu super-senioreille eli yli 60 vuotiaille. Erä oli täysi, eli 72 pelaajaa, toki mukana oli myös nuorempia osallistujia. Erävoiton otti Luukas Väänänen tuloksella 1566. Hän teki myös yhden 300 pisteen sarjan. Juho Rissanen onnistui myös tekemään 300-pisteen sarjan.
Hurja tulostahti jatkui myös super seniorierässä. Luukas Väänänen saapui eilen Tukholman AIK turnauksesta ja oli nyt jo iskussa Talin radoilla. Väänänen löysi peli-idean heti alussa ja tulos oli sen mukainen. Avaussarjaan 279, minkä jälkeen 244 ja 279. Kolmeen sarjaan hänellä oli kasassa jo 802 pistettä! Tahti pysyi samana ja viidenteen sarjaansa hän teki 300 pistettä, joka on turnauksessa jo neljäs, kun Juho Rissanen onnistui 300 sarjassaan neljännessä sarjassaan. Väänänen nousi kärkeen ohi Joonas Jähin tuloksella 1566.
Väänänen oli tutkiskellut eilen peli-ideaa livestreamin kautta.
-Katselin miten Mika Koivuniemi pelasi eilen ja hieman samalla idealla lähdin itsekin pelaamaan, hän kertoi.
Luukas pysyi hyvin muutoksissa mukana pelin aikana.
-Muutoksia piti pelipaikkaan ja irrotukseen tehdä, mutta ne onnistuivat hyvin tänään, Luukas totesi.
Hänet nähdään perjantaina vielä kerran karsintaa heittämässä, kun on maajoukkuepelaajien erä.
-Siinä pelaan vielä, mutta eiköhän sitten muuten keskitytä loppukilpailuun, Väänenen pohti.
Juho Rissanen pääsi jo aiemmin turnauksessa kokeilemaan 300-pisteen sarjaa, mutta tällöin viimeisellä heitolla jäi kaksi pystyyn. Tänään myös viimeisellä heitolla tuli kaato, joten hän on mukana 300-extran uusinnassa sunnuntaina. Rissanen heitti kuuteen sarjaan tulosta 1422, jolla loppukilpailupaikan pitäisi irrota.
Rissasen edelle erässä kiilasivat Niko Oksanen tuloksella 1476, millä hän on turnauksessa tällä hetkellä sijalla neljä sekä viime vuoden voittaja Jesse Kallio tuloksella 1433.
Super senioreista paras oli Timo Raatikainen, joka pelasi tuloksen 1370. Toisena oli Marko Luukkonen pistein 1275 ja kolmas Timon veli Teemu Raatikainen, 1250.
LiveStream
Online Scoring
Tulokset
Facebook
Instagram
Brunswick Ballmaster Open uutiset
Brunswick Ballmaster Open pääsivu