Siirry suoraan sisältöön

Erä 6: Santtu Juutilainen kumosi 1413

Sunnuntain toinen erä ei noussut aiempien erien tasolle tuloksiltaan. Santtu Juutilainen tarrasi ainoana pelaajana loppukilpailupaikkaan.

Santtu Juutilainen keilasi ensimmäisellä suorituksellaan lähelle loppukilpailurajaa tekemällä 1413. Juutilaisen peli oli tasaisen hyvää, sillä heikoin sarja oli 222 ja toiseksi paras 237. Viidenteen sarjaan hän paukutti ison tuloksen heittämällä 279.

Tikkurilan keilahallin (Tixi Bowling) yrittäjänä toimiva Juutilainen on viime vuosina viihtynyt Ballmaster Openin radoilla saavutten paikkoja loppukilpailuihin aiempina vuosina.
-Tämä on kansainvälinen huipputurnaus, joten täällä haluaa aina pärjätä. Nytkin tuli hyvä tulos, vaikka mukaan mahtui myös muutamia heikompia ruutuja, Juutilainen sanoi.

Olosuhdetta hän luonnehti hyvin tyypilliseksi BM-openin olosuhteeksi.
-Piti saada pallon varsinkin alussa aikaisin rataan, niin että sai keilat lähtemään. Itselleni tällainen keilailu kyllä sopii mainiosti, hän jatkoi.

Juutilainen ei ole muilta kiireiltään ehtinyt viime aikoina paljon keilata, mutta tämän vuoden turnausta hän pelaa vielä ainakin kerran.
-Huomiselle on varaus, joten tulen töiden jälkeen pelaamaan, hän päätti.

Kakkoseksi erässä keilasi vastikään senioriksi siirtynyt Petteri Salonen tuloksella 1385 ja kolmanneksi Kert Truus 1361, mutta hänellä on jo parempi tulos alla.

Laskennallinen loppukilpailuraja on 38 joukkoon kuuden erän jälkeen on 1406 ja eristä 1-8 se on tällä hetkellä 1395.

Kuudes erä oli myös erikoiserä alle 200 keskiarvon omaaville. Paras oli Mikko Nieminen tuloksella 1298, toinen Santtu Nieminen 1298 ja kolmas Verneri Kettunen pistein 1286.

Turnaus jatkuu maanantaina kahdella erällä, joista ensimmäinen alkaa klo 11

LiveStream
Online Scoring
Tulokset
Facebook
Instagram
Brunswick Ballmaster Open uutiset
Brunswick Ballmaster Open pääsivu